Huomenna%20tuulet%20voimistuvat.jpgon kokoelma ekologista scifiä Suomesta. Törmäsin tähän kirjaan kirjavinkit- sivuston kautta, ja se vaikutti minusta heti erittäin mielenkiintoiselta. Suunnitelmissani on ollut jo pitkään koota lukulista tämäntyylisistä tieteiskirjallisuuden teoksista. Voisin sitten lukea ne kaikki vaikka yhteen putkeen. Erilaisia lukulistoja on mukavaa koota, mutta nyt takaisin tähän kirjaan.

Huomenna tuulet voimistuvat - novellikokoelman on kustantanut Osuuskumma-kustannus, ja sen tekijöinä ovat Saara Henriksson ja Erkka Leppänen(toim.). Se sisältää yhteensä yksitoista novellia.Tämä ajankohtaisiin ympäristökysymyksiin tarttuva novelliantologia on julkaistu vuonna 2013.

Näin kirjaa kuvaillaan: ”Novellit käsittelevät monipuolisesti ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuutta, ruoan ja luonnonvarojen riittävyyttä, yhtiöiden valtaa yhteiskunnassa sekä ihmisen suhdetta eläimiin ja luontoon. Teos varoittaa edessämme olevista ongelmista, mutta ei hylkää myöskään toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. Kokoelman esipuheen on kirjoittanut tieto- ja tieteiskirjoistaan tunnettu ympäristöaktivisti Risto Isomäki, joka on mukana myös novellilla. Antologiassa julkaistaan myös Janne Harjun kirjoittama Maan ystävien ekoscifi-kirjoituskilpailun voittajanovelli.”

Kuten sanoin, erittäin mielenkiintoista.

- Marjo